keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Nesbø

Norjalaista Jo Nesbøa pidetään jotenkin ylivertaisena dekkaristina. Tai sitten mainosmiehet (aka henkilöt) tekevät hyvin hommiaan. Yltiöpäinen mainostaminen ärsyttää, joten olin jo pitkään jättänyt ko kirjailin tuotokset kauppojen hyllyille (kirjastoissa en ole käynyt aikoihin). Jokin aika sitten saatiin kuitenkin lahjaksi pari Nesbøa, joten ko kirjat päätyivät jonoon "joskus luettavat kirjat".

Kesälomareissulla luin Harry Hole -sarjan ensimmäisen teoksen eli "Lepakkomies. (Flaggermusmannen, 1997)." Joka ei kyllä vakuuttanut, muttei ollut ylikökköjään. Joten tartuin sitten toiseenkin hepun kirjoittamaan kirjaan. Viime yönä luin loppuun kirjan nimeltä "Aave. (Gjenferd, 2011)." Aave oli jo selvästi parempi kuin Lepakkomies, mutta ei siltikään "parasta skandinaavista dekkarikirjallisuutta" ja muuta mainosmiesten huuhaata ;) Aion silti jatkossakin lukea Nesbøja, koska ne ovat ihan sujuvaa luettavaa ja kohtuullisen viihdyttäviä.